Etusivu # Kuulumiset # Kuva-arkisto # Pentuja # Viola # Vilma # Meriitit # Tessa # Linkit  Muistoissamme # Vieraskirja # Yhteystiedot


          --> Kuulumiset



Violan luonnetesti
Ajaessani testipaikalle, mahassa oli paljon perhosia. Minua jännitti tosi paljon miten luonnetesti menee.
En ollut aikaisemmin käynyt katsomassa luonnetestejä. Ennen violan vuoroa seurasin yhden koiran testin. 
Ensimmäiseksi testattiin luoksepäästävyyden lisäksi taisteluhalu Viola innostui kepillä taistelusta heti.
Tiesin, että violalla on hyvä tasiteluhalu.

Seuraavaksi oli kelkkakoe, jonka tarkoituksena oli testata toimintakykyä uhan alla. Tuomarin vetäessä
ensimmäistä kertaa kelkkaa, Viola alkoi haukkua vimmatusti, ehkä vähän epävarmaa haukkumista välillä.
Tuomari veti kelkkaa nykäyksittäin, Viola jatkoi haukkumista. Viola väisti kelkkaa, mutta tuli sitä
haistelemaan välittömästi kelkan tultua viereeni. Olihan se tilanteesta ihmeissään, mutta oli hienoa
nähdä miten hienosti
Viola selvisi kelkkakokeesta. Ohitimme kelkan uudelleen, ohituksen jälkeen kelkka ei juuri
Violaa kiinnostanut. Tutustuimme yhdessä kelkaan kyydissä olevaan ukkeliin.

Puolustuhalua luonnetestissä testattiin toisen tuomarin hyökkäyksellä seinän takaa. Viola haukkui
hyökkäävää tuomaria, sain pitää kahdella kädellä hihnasta kiinni etten kaatunut. Viola rauhottui heti
kun hyökkäys loppui. Hyvin suostui jäämään omituisesti käyttäytyneen ihmisen seuraan ja
tuli iloisesti käskystä luokseni.

Seuraavaksi testattiin kovuutta eteen hyppäävän haalarin ja tempperamenttiä kierivän ja kolisevan
tynnyrin avulla. Ohjeeksi sain kävellä neliön muotoisen matkan, jolloin talon kulmalta vedettiin kohdallamme
ensin ylös sininen työhaalari ja hetken kuluttua rämisi ramppia pitkin takaamme peltinen tynnyri. Violan
lisäksi myös minä pelästyin molempia, vaikka tiesinkin mitä tapahtuu :D Toisella kierroksella sitten tuomarit
tarkkailivat Violan reaktioita näiden kummallisten tapahtumakohtien luona. 

Seuraavaksi vuorossa oli ns. pimeä huone, jossa testataan koiran toimintakykyä ilman uhkaa.
Ennen huoneeseen menoa luovutin Violan toiselle tuomarille. Minut ohjattiin hämärän huoneen
toiselle puolelle pimeään nurkkaan istumaan. Lattialla ja huoneessa muutenkin oli jotain rojua.
Kun Viola pääsi huoneeseen, se tuli oma-aloitteisesti minun luokse.

Terävyyttä testattiin ns. seinäkokeen avulla, jossa minä vein koiran nurkan taakse seinään kiinni
lyhyeen naruun ja poistuin näkyvistä. Sen jälkeen toinen tuomareista lähestyi Violaa uhkaavasti
käyttäytyen. Viola alkoi haukkua tuomarille, hyvä, että ei tökännyt hampaille tuomariin kiinni. Kun
tuomari muutti käytöksensä ystävälliseksi, viola suhtautui häneen heti ystävällisesti. 

Viimeisenä testattiin laukausvarmuus ja kuten arvasin, Viola ei laukkauksiin reagoinut millään tavalla. 

Tässäpä kooste testin tuloksista:
Toimintakyky + 2 Hyvä
Terävyys + 2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu + 2 Suuri, Hillitty
Taisteluhalu + 3 Suuri
Hermorakenne + 2 Tasapainoinen
Temperamentti + 2 Kohtuullinen, vilkas
Kovuus + 3 Kohtuullisesti kova
Luoksepäästävyys + 3 Hyvätahtoinen, luoksepäästävä ja avoin
Laukaisupelottomuus +++ Laukaisuvarma
Pisteet + 233
Tuomareina : Jorma Kerkkä ja Reijo Hynynen

Olen järjettömän ylpeä violasta. Violalla on hyvä hermorakenne. J
Testissä kannatti käydä. Mitään uutta ja arvaamatonta ei tullut esille.
Viola on kokonaisuudessaan luonteensa puolesta juuri sellainen kuin haluan. Mukava, 
sopivan temperamenttinen, helppo ja hyvä harrastuskoira. 

-------------------------------------------------------------------


27.8.2008 Keskiviikko, Sairastelua

Käytiin viime torstaina violan kanssa eläinklinikalla pitkään jatkuneen korvatulehduksen
vuoksi. Antibioottikuuri ei tehonnut. Viola piti rauhoittaa korvahuuhtelun ajaksi. Violalla
on ahtaat korvakäytävät, sen vuoksi korvat tulehtuu herkästi. Vaikkua oli syvällä korvissa.
Eläinlääkäri kielsi violan uittamisen, koska korvia ei saa millään opilla kuivattua. Kun vettä
jää korviin, niin bakteerit alkavat muhimaan., siitä seuraa sitten tulehdus. No korva kipu
hellitti korvahuuhtelun jälkeen. Samaan aikaan violalla oli valeraskaus, joka hoidettiin galastop
tippakuurilla. Samalla klinikka reissulla kuvattiin hampaat, koska jos käydään näyttelyissä
niin pitää olla eläinlääkärin todistus, että hammas on joskus ollut suussa. Monimutkaista hommaa..
Nyt viola ihan hyvin, vähän ne korvat kutisevat välillä. 

Pitkään mietin violan viemistä luonnetestiin. Päätin sen ilmoittaa syyskuulla järjestettävään
luonnetestiin. Testi lähenee ja minua jännittää jo nyt tosi paljon miten se menee. 
Testi on viikon päästä Lauantaina eli 6.9.2008
Kerron sitten testistä enemmän kun on käyty siellä.

Enää pari kuukautta koulua jäljellä ja sitten se on ohi. Joulukuussa on todistusten jako.
Vielä pitäs jaksaa tehdä töitä opintojen eteen se muutama kuukausi. Ei vaan jaksaisi
enää yhtään panostaa opiskeluun, mutta onneksi loppu häämöttää. Sitten vaan töitä
etsimään. Toivottavasti löytyy työpaikka pian. Epätietoisuudessa eläminen on tosi kuluttavaa. 

Ai niin laitoin uudet kennelnimi ehdotukset kennelliittoon, toívotaan että ehdottamani nimi
ei olisi vielä käytössä. Nyt vaan odotellaan vastauspostia.

Jeps, pitää lähtee violan kanssa ulkoilemaan.

Kirjoittelen kuulumisia luonnetestireissun jälkeen. 

-------------------------------------------------------------------

Tiistai 12.8.2008, Vepe
Parin viikon tauko oli vepe harjoituksissa. Neiti vinkui autossa ilosta kun käännyimme tielle joka vei
harjoittelupaikalle. Jee pääsee veteen touhuamaan Ensimmäisenä harjoiteltiin esineen vientiä.
Menin veneeseen istumaan, ei oikein tahdo tuoda esinettä. Muutama toisto tehtiin vienti
harjoituksia ja sitten autoon tauolle.

Tauon jälkeen harjoiteltiin veneen hakua. Aluksi oli vaikeuksia, mutta kun Satu antoi hyvän
vinkin jota hyödynsimme, niin lähtipä tyttö venettä hakemaan. Laitettiin dami köyden päähän
kiinni. Hyvin haki venettä vähän kauempaakin. Ongelmaksi tässä liikkeessä osotautui matkan
piteneminen, kun joutuu uimaan niin viola hätääntyy. Violan pitäs mennä uimakouluun.
Tosiaan osaaahan neiti uida, mutta se uinti tyyli on ”hätäinen”. Toistojen jälkeen eteneminen
vain parani. Lopuksi otettiin veneestä hyppy. Siinä liikkeessä ei ole mitään ongelmia, vauhdilla
ui rantaan mamman luokse.

Nämä oli viimeiset vepe treenit tälle syksylle. Keväällä jatketaan vepeilyä. Hurahdimme tuohon lajiin.
Mukavaa puuhastelua tuollaisella koiralle joka tykkää puuhastella vedessä.
Kiitos kaikille treeniseurasta!

-------------------------------------------------------------------

Lauantai 2.8.2008, Sawo – Show 
Tehtiin turha reissu Kuopion näyttelyyn. Viola lensi kehästä pihalle kuin leppäkeihäs.
Tuli siis hylätty eli ruskea nauha. Ulos heiton syynä hampaan puuttuminen,
en muistanut hankkia eläinlääkärin todistusta. Pitäsköhän pikkuhiljaa alkaa
uskomaan ettei kannata ilmoittaa violaa minnekään näyttelyyn. Ei siis saatu
minkäänlaista arvostelua. Oli kiva pyörähtää näyttelyssä.
Kiitoksia Sannalle matka seurasta.

-------------------------------------------------------------------

Torstai 15.7.08, Vepe
Ensimmäisenä otettiin veneestä hyppyä. Veneeseen rauhoittui yllättävän hyvin, vaikka mami jäi rannalle.
Hienosti hyppäsi veneestä pois. Viimeinen hyppy otettiin kolmestakympistä ja sekin sujui hyvin.
Tästä liikkeestä viola tykkää.
Toisella kierroksella otettiin veneen hakua ensimmäisen kerran violan kanssa. Lähetin violan vedestä
ja se lähti hyvin hakemaan venettä. Muutaman toiston jälkeen veti veneen rantaan, pudottaa köyden
liian aikaisin. Tätä liikettä pitää harjoitella ja veneen haku matkaa pidentää pikkuhiljaa.
Viimeisenä harjoittelimme esineen vientiä. Kuivalla maalla tämä liike ei oikein vielä suju. Päätin kokeilla
suoraan vedessä. Menin veneeseen istumaan, ihan mukavasti toi. Tätäkin liikettä pitää harjoitella.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Meillä molemmilla oli mukavaa

-------------------------------------------------------------------

Sunnuntai 6.7.2008,
Vesipelastusharjoitukset
Tänään kylmästä ja koleasta säästä huolimatta kävimme tutustumassa vesipelastus harjoituksiin.
Kouluttajana toimi Leena Pirinen Kuopiosta. Viola nautti vedessä työskentelemisestä.
Harjoitelimme esineen vientiä maalla, hyppyä veneeseen ja pois sekä hukkuneen pelastamista.
Emännän ennakkoluuloista huolimatta viola pelasti hukkuneen. Nyt täytyy hankkia sadetakki
ja -housut ennen seuraavia harjoituksia. Vesipelastus vaikutti hauskalta lajilta. Ei kai tässä muuta,
kun jäämme odottelemaan seuraavia harjoituksia. Niin ja teemme kotona esineen vienti harjoituksia.
Minulla ei ollut kamera tällä kertaa mukana, joten en voinut ottaa kuvia treeneistä.

-------------------------------------------------------------------

Sunnuntai 29.6.2008

Kesäinen Tervehdys!
Siitä onkin kulunut aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut meidän kuulumisia tänne kotisivuille.
Aika menee niin nopeasti.

Kesä on ollut kylmä ja sateinen, joten viola ei ole vielä käynyt monta kertaa uimassa.

Eilen illalla viettimme kesäiltaa Mummon & Ukin Mökillä. Viola nautti vedestä ja siellä
räpiköimisestä. Kuinkas ollakaan hajotti vesilelunsa sillä aikaa, kun emäntä ja isäntä saunoivat.
Viola kävi myös tutustumassa saunaan, yritti kiivetä saunanlauteille.

Olemme treenailleet silloin tällöin jälkeä, tottista & esineruutua.

Onpa haaveissa käydä tänä kesänä kokeilemassa vesipelastusta.
Kirjoittelen siitä sitten enemmän jos pääsemme kokeilemaan sitä.

Ilmoitin Violan Kuopion Näyttelyyn. Saas nähdä kuinka meidän siellä käy.